Laaja perhe
Kirsikkaa on noin 400 eri alalajia, sekä puita että pensaita. Kirsikkapuu voi kasvaa jopa 15–30-metriseksi ja läpimitaltaan 1,2-metriseksi. Nuorten puiden kaarna on melkein yhtä ohutta kuin koivun kaarna, mutta ajan myötä kaarna halkeilee vähän palaneiden perunalastujen näköiseksi. Ovaalinmuotoiset reunoiltaan uurteiset lehdet kasvavat hajallaan. Kauniit ja tuoksuvat pienet kukat kasvavat pienissä noin 40 kukan ryppäissä.
Kirsikka tekee luuhedelmiä. Kirsikan kivi on punertavasta kellertävän punertavaan vaihtelevan hedelmälihan sisällä. Ihmiset eivät ole ainoita, jotka pitävät kirsikoista: monet linnut syövät niitä mielellään ja levittävät näin kirsikkapuita laajalle alueelle.
Kirsikka on koivun tapaan pioneeripuu, joka kasvaa ensimmäisenä myrskyn, metsäpalon tai hakkuun jälkeen.
Luonnon buffetpöytä
Kirsikkapuut kuuluvat samaan sukuun kuin luumupuut ja muut hedelmäpuut. Tähän sukuun kuuluu paljon herkullisia lajeja, kuten aprikoosi-, nektariini- ja mantelipuut. Kirsikat ovat parhaita sellaisenaan, mutta niistä voi myös tehdä hilloa tai marmeladia, tai niitä voi käyttää sokeroituna cocktaileissa.
Kirsikoissa on paljon C-vitamiinia ja niiden avulla voi hoitaa sairauksiakin, kuten kihtiä tai iho-ongelmia.